Autoista ja mediasta seuraavat buumit

Ei pidä jäädä murehtimaan menneitä vaan alkaa katsoa mitä tulevaisuudessa on tulossa.

Yhdysvaltojen talous pyörii niin, että buumia seuraa taantuma, ja taantuman jälkeen taas tulee uusi buumi joka työllistää ihmisiä.

Viimeisin buumi oli asuntobuumi, sitä edellinen oli internet-hulluus vuosituhannen vaihteessa. 1980-luvulla buumia loi kiinteistömarkkinat ja avaruusteknologia. 1960-luvulla buumissa oli autoteollisuus. Siis sama autoteollisuus joka nyt on kuolinkorinoissaan.

Mikä sitten voisi olla seuraava buumi? Sen ennustaminen olisi kannattavaa, sillä todennäköisesti siihen alaan sijoittaminen voisi tuoda suuret tuotot.

Politiikalla on suuri merkitys buumien luojana. Esimerkiksi autoteollisuus alkoi menestymään kun Yhdysvaltoihin alettiin rakentamaan osavaltioiden välisiä moottoriteitä.

Nyt pitää siis katsoa mihin suuntaan elvytyspaketit ovat menossa. Esimerkiksi terveydenhuolto voi olla yksi menestyjä tulevaisuudessa ikääntyvien suurien ikäluokkien varmistellessa vanhuudenpäiviensä hyvinvointia lainsäädännöllä.

Yksi tapa arvuutella tulevaisuutta on miettiä nykyisyyttä. Yhdysvaltalainen autoteollisuus ajautui suojattomaksi finanssikriisille, kun se ei huomioinut kokoajan kallistuvan polttoaineen vaikutusta ihmisten kulutustottumuksiin. Isot katumaasturit eivät enää menneetkään kaupaksi.

Entä kun autoteollisuus vaihtaa tuotantonsa pienempiin ja vähemmän kuluttaviin autoihin. Uusi buumi saattaa olla syntymässä.

Lehtitalot eivät ole kyenneet rahastamaan internetillä vaikka lukijamäärät ovat kasvaneet. Ilmaisuus pitää tuotot alhaisina ja paperilehdistä tuttu pinta-alamainosten myynti ei lähde vetämään.

Entäs jos ratkaisu on sittenkin maksullisuus? New York Times koettaa kehittää sinnikkäästi ratkaisua.

Ei kannata tehdä johtopäätöksiä sen mukaan mitä aikaisemmin on tapahtunut. Nyt saattaa olla hyvä hetki päivittää vanhat ideat.

Citigroup taipui sopivasti voitolle

Teknokuplan henkisesti 55,70 dollarin huippuhinnasta 1,01 dollarin senttiosakkeeksi romahtanut Citigroup on noussut tänään vauhdikkaaasti lähes 30 prosenttia. Osakerallia vauhdittaa muistio, jonka mukaan Citigroup olisi tehnyt vuoden alussa voittoa.

Tieto on ilahduttanut osakemarkkiointa, mutta erityisen suurta riemua tuntenee mustion tehnyt pääjohtaja Vikram Pandit, joka ehti kuukausi sitten luvataettei ota dollaria enempää palkkaa vuodessa ennen kuin Citigroup on taas voitolla. Yhtiö on tehnyt tappiota viisi vuosineljännestä peräkkäin.

Pandit myi oman nyt jo lopetetun hedge-rahastonsa Citigroupille 800 miljoonalla dollarilla vuonna 2007. Panditin osuus kaupasta oli 165 miljoonaa dollaria.

Kuinkas tämä pankkikriisi nyt menikään?

Netistä löytyy vaikka kuinka paljon hyviä yksinkertaistuksia kuinka meneillään oleva pankkikriisi syntyi.

Tämä on yksi parhaista.


The Crisis of Credit Visualized from Jonathan Jarvis on Vimeo.

Älä ruoki lamalla rahastavaa mainosmiestä

Fifi sen sanoo selvin sanoin.

Markkinamiehet näkevät tilaisuuden myydä missä tilanteessa vaan. Älkää menkö markkinamiesten kusetukseen.

Kuva on Voiman vastamainos.

Ei ne suuret tulot vaan tunnelma

Nousukauden aikana valtaosalla ihmisistä ei ollut yhtään enempää eikä vähempää rahaa käytössä kuin nyt taantumassa. Päinvastoin, ne joilla työpaikka on turvassa ja talous muutenkin kunnossa on nyt enemmän rahaa käytössään kun raaka-aineiden ja korkojen lasku nostaa ostovoimaa. Ostovoimaa lisää vielä valtioiden erilaiset tukitoimet taantuman torppaamiseksi.

Miksi kulutus sitten hyytyy?

Siksi että kyse ei ole siitä kuinka paljon rahaa on nyt, vaan siitä kuinka paljon sitä uskotaan olevan tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä suomalaiset odottavat hyvin synkkää tulevaisuutta.

Siitä huolimatta.

"Joulukuussa 70 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 65 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja peräti 81 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana."

Takana on useita vuosia kestänyt nousukausi, jonka aikana lähes kaikki maailman ihmiset ovat rikastuneet. Päätöstä lisäkuluttamisesta, siis välttämättömyyksien jälkeen hankittavista tavaroista ja palveluista, ei tehdä sen perusteella kuinka paljon rahaa on nyt käytössä, vaan sen perusteella, kuinka uskotaan tulojen kasvavan tulevaisuudessa.

Nousukauden aikaan ihmiset uskaltavat kuluttaa turhuuteenkin, koska uskotaan, että tulot kasvavat jatkossakin. Tavaroiden hinnannousulla ei sen vuoksi ole väliä. Tämä näkyy muun muassa luksustavaroiden kysynnän kasvuna. Nousussa yhä useampi uskoo, että hänellä on varaa hankkia kalliita kelloja ja laukkuja.

Sen sijaan laskukauden aikana tunnelma muuttuu. Vaikka rahaa onkin, niin huoli tulevaisuudesta kasvaa. Pelätään, että tulot eivät enää kasvakaan entiseen malliin.
Ollaan siis tilanteessa, jossa rahaa on, mutta sitä ei haluta käyttää. Toisaalta ei tarvitsekaan, sillä aina voi säästää vetoamalla taantumaan. Kohta köyhäily on trendikästä, ellei jo ole.

Tilanne on siis sellainen, että nousukauden aikana vähävaraiset lisäävät ylimääräistä kulutustaan suhteellisesti enemmän tuloihinsa nähden ja laskukauden aikana taas varakkaammat vähentävät omaa kulutustaan suhteellisesti enemmän. Tämä vahvistaa meneillään olevaa trendiä eli nousukausi paukahtaa aina yli ja taantumassa mennään tarpeettoman syvälle.

Olisiko siis uskottava pääministeriä ja jatkettava normaalia kulutusta? Mutta mikä on normaali kulutuksen määrä? Pitäisikö kuluttaa samalla lailla kuin vuonna 2003 ennen vahvan nousun alkua vai kuten vuonna 2006 ,jolloin nousukausi oli parhaimmillaan.
Kyseessä on talouden tarve hakeutua tasapainotilaan. Kulutus on kasvanut valtavasti koko 2000-luvun. Tämän vuoden jarrutus tuskin sitä voi muuttaa.

Kuva on tilastokeskuksen sivuilta.

Pieni optio-kertaus Kirsi Paakkaselle

Kirsti Paakkasen osakeomistus Marimekosta saatiin sitten vihdoin myytyä. 80-vuotiaan miljonnäärin luopuminen omistuksestaan suomalaisesta muoti-ikonista päättyi lopulta farssiksi.

Aluksi sukupolven vahdos oli puhdasta naistenlehtikamaa. Pankkiiri Mika Ihamuotila on komea, rikas, perhettään rakastava neljän pojan isä. Juuri sellainen perijäprinssi kuin Kirsti Paakkaselle olisi sopiva. Paakkanenhan palasi vuonna 1991 eläkepäiviltään Ranskasta pelastamaan konkursikypsän Marimekon. Kyseessä oli hänen mielestään isänmaallinen teko. Tarina oli siis saamassa arvoisansa lopun.

Mutta kuinkas kävi? Lopulta Paakkanen joutui pettymään Ihamuotilaan joka ei lunastanut osto-optiotaan kuten oli sovittu. Ihamuotila perusteli ratkaisuaan rahoituksen vaikeudella. Paakkanen haukkui Ihamuotilan petturiksi.

Vuodessa Marimekon osakekurssi oli laskenut reippaasti, niin kuin lähes kaikkien muidenkin yhtiöiden. Ihamuotilan olisi pitänyt ostaa osakkeet Paakkaselta kalliimmalla kuin kuin tämän hetken osakekurssi on. Se olisi ollut ratkaisuna aika huono Ihamuotilalle.

Minusta tuntuu, että Paakkasella on nyt mennyt rahoitusinstrumentit sekaisin. Kauppatieteen tohtori Ihamuotilalla ne tuskin menivät, sillä hän toimi tilanteessa juuri niin kuin piti.

Nimittäin osto-optio on osto-oikeus. Se siis oikeuttaa option haltijaa ostamaan osakkeet sovitulla hinnalla. Se ei siis velvoita ostamaan ja yleensä osto-optiolla suojataankin kauppahinta sitä vastaan, että osakkeen hinta nousee. Osto-optiota ei kannata tietenkään käyttää, jos osakkeen hinta on laskenut option lunastushintaa alhaisemmaksi.

Sen sijaan jos Ihamuotila olisi antanut Paakkaselle myynti-option eli oikeuden myydä ennalla sovittuun hintaan olisi tilanne ollut toinen. Silloin Paakkanen olisi voinut myydä halventuneet osakkeensa markkina-arvoa kalliimmalla. Myynti-optiota käytetään juuri suojaamaan osakkeiden arvon laskemiselta.

Unikko kuva löytyi Flickrista, ja se on CC-lisensoitu.

Porno-bailout

Amerikkalaiset pornokeisarit hakevat valtiolta viiden miljardin dollarin tukea. Tähän mennessä tukea ovat Yhdysvalloissa saaneet pankit ja autoteollisuus, jotka ovat olleet konkurssin partaalla.

Pornoteollisuus tuskin on menossa kokonaan konkurssiin, vaikka Yhdysvaltojen taantuma niitäkin vaivaa. Sen päälle vielä internetin tuoma kilpailu.

Perusteluna tuelle on muun muassa se, että vaikeina aikoina ihmiset tarvitsevat piristystä elämäänsä.

The story of stuff - näin se maailma pyörii

Matti Lintulahti vinkkasi blogissaan Annie Leonardin The Story of Stuff -videoon. Olihan se katsottava.



Ihan ensimmäiseksi täytyy olla eri mieltä Matin kanssa siitä, että kyseessä olisi journalistista kärjistystä. Ennemminkin kyseessä on asiapropagandaa parhaimmillaan. Journalismin ja hyvän propagandan ero on siinä, että kärjistetyssäkin journalimissa tulisi olla näkökulmaa myös vastakkaiselle käsitykselle. Hyvässä propagandassa taas olemassa olevat faktat saa paukuttaa esiin juuri siinä näkökulmassa kuin ne omalle asialle parhaiten sopii. Myönnän, että ero voi monesti olla häilyvä.

Takaisin tavaroiden tarinaan. 20 minuutin video on hienosti tehty ja se kertoo selkeästi kuinka iänikuinen tavaroiden haaliminen kuluttaa planeettaamme. Katso ympärillesi niin näet. Maailmassa on liikaa tavaraa.

Story of stuff kertoo miten tavaroiden tuottaminen on lineaarinen suora, jossa raaka-aineet päätyvät lopulta jätteeksi. Välissä syntyy ihmisten riistoa, ympäristömyrkkyjä ynnä muuta pahaa.

Parempi olisi jos maailman tavaran kulutus saataisiin kiertokulkuun, mikä muuten on luonnossa normivalinta.

Kiertokulussa tavara ei päädy roskaksi vaan palaa takaisin raaka-aineeksi. Kuulostaa yksinkertaiselta ja teoriassa onkin. Se vaatii oikeastaan vain sitä, että tavarat tehdään niin, että ne voidaan kierrättää. Osa tavaroistahan on jo sellaisia, eikö vain?

Taloustiede antaa oikeastaan lupauksenkin tällaisesta mallista. Koska talouden pitäisi aina hakeutua kohti tasapainoa, niin raaka-aineiden kallistuessa kierrätysmateriaalit ja säästäminen tulevat kannattavammaksi vaihtoehdoiksi kuin tuhlailu.

Kuluttajen käytöksenkin voi uskoa muuttuvan. Ekologinen ajattelu muuttuu seksikkääksi. Se suosii ympäristöä.

Story of stuffissa ei ole oikeastaan mitään uutta. Kierrätyksen tärkeyttä ja kulutuksen turhuutta on saarnattu jo kymmeniä vuosia.

Nyt viesti vain alkaa purra aikaisempaa paremmin laajempaan yleisöön.